Itsensä ylentäminen muiden yläpuolelle, tai alentaminen muiden alapuolelle on helppoa. Ei siihen mitään luonnetta tarvita. Annos luihua ja koppavaa mieltä riittää, tai pihalampaan älli. Vaikeampaa sen sijaan on myöntää, että ei ole pätkän pätkää toisia kummempi.

Anskun tilanne on erityisen hankala. Ansku on ulkopuolinen jo alunperin. Ansku on kaksi viikkoa harjoittelijana, ennen kuin se päätetään työllistää puoleksi vuodeksi kuten muutkin. Olemme pitkäaikaistyöttömiä koko porukka. Meistä jokainen on ollut kortistossa minimissään kaksi vuotta. Selvitäkseen vittumaisesta elämästään itse kukin on keksinyt omat keinonsa. Valtteri ja Aapo elävät mielikuvitusmaailmoissa. Sippe, Kaitsu ja minä vedetään viinaa. Juho ja Anelma ovat narkomaaneja. Kaikkien mieliharmi, Leevi huijaa, varastaa, jauhaa paskaa, juo, rouskuttaa tabletteja ja ylipäätään imuroi sisuksiinsa kaikkea mitä leipäläven alle osuu.

Muut ovat lounastauolla. Sippe lusmuilee pitkin nurkkia koko aamun. Vaikea sanoa, mitä senkin päässä liikkuu. Sippe haisee kolinalle ja sorbukselle ihan saatanasti. Sippellä on pullo piilossa pukuhuoneessa. Yhtä hyvin se voisi hörppiä siitä avoimesti liikkeen puolella, ketään ei liikuta vitun vertaa. Yläkerrasta kuuluu meteliä. Sippe huutaa minua esimiesten huoneeseen, Daniel! tuu äkkii tänne! Mietin että mitä nyt taas. Sippe nauraa vihreällä nortilla vuorattuja keuhkonkrämmäleitään pihalle. Veriyskökset sinkoutuvat kevyinä hiukkasina sen mustuneitten tekohampaitten välistä ulos.  Kysyn kyllästyneenä, hah? täh? Sippe painaa etusormensa seinään niitatun paperin puoliväliin, Anskun oikea nimi on Aimo Pissavainen, Sippe kierii lattialla vatsaansa pidellen, Pissavainen! ei perkele! Astmainen Sippe korahtelee ja haukkoo henkeä. Kohtauksesta ei ole tulla loppua. Hetken toivon, että se ääliö tukehtuisi siihen paikkaan. Potkaisen Sippeä kevyesti kylkeen ja sanon, lopeta nyt helvetissä senkin pässinpää.

Sippe lähtee Minnin baariin ruokatauon ajaksi oluelle. Ansku tulee tulee varttia myöhemmin grilliltä kerroshampurilaiselta. Sama juttu kuin joka päivä, asiakkaita ei näy. Istun perse puutuneena, kolme kuukautta myymättä lojuneella metsähiirten järsimällä sohvalla keskellä varastoa. Parun sisään päin tulevaisuuttani jossa ei ole paljon hurraamista. Joka sekunti tässä paskaläävässä on yhtä vitun vittua.

Ansku potkii kädet taskuissa, kyrpiintyneen oloisena lastauslaiturilla puuklapia. Tavaraa ei ole tulossa, eikä palkkaa. Äitinsä kanssa asuva Aapo on ainoa joka tienaa, sen ei tarvitse maksaa vuokraa. Muut äijät on täällä, kun karenssin pelossa on pakko.

Minulla on ollut kuusikymmentä naista, vuosikymmenet dyykannut Ansku sanoo, uskotko Daniel? Ansku laittaa tekoreteästi kädet niskansa taakse ja jatkaa, kaikki ihan viimeisen päälle laatureikiä. Ansku tarkkailee minun reaktiota. Sanon, ohhoh, jopas! jotain sanoakseni.

Ollaan jonkin aikaa hiljaa. Ansku on vaivaantuneen oloinen, kuin housut kintuissa yllätetty. Ansku arvaa kaikkien nähneen työvuorolistan. Ansku mulkoilee minua omituisen näköisenä, pelkää minun ottavan nimiasian puheeksi. Tekisi mieli sanoa sille jotain, mutta en keksi mitään.

Elämä on sitä, että ensin potkitaan henkisesti munille viisi vuotta lastentarhassa, sitten yhdeksän vuotta peruskoulussa, vuosi armeijassa ja koko loppuelämä töissä, Aimo Pissavainen sanoo ja vilkaisee alta silmäkulmain minua, kuin mottellaan oleva syntymästä säikähtänyt lapsi. Niinhän se taitaa olla, minä sanon ja kaivan korviani. En osaa päättää, miten olisin. Huokailen itsekseni, tuijotan kattoon, ajattelen että voi jumalauta tätä kuppaista elämää. Jokaisella omat ristinsä, kenellä mitäkin.

Anskulla on tänään syntymäpäivä, täyttää viisikymmentä. Tarjoan Anskulle tupakan. Se ottaa hymyillen sen vastaan, helpottuu jotenkin. Sitten ei puhuta vähään aikaan mitään. 

                                    *          *          *

Tarinamaanantain aiheena on Juhla.