Pyöräilin jo aikaisin aamulla isoäidin luo. Isoäiti oli taas varma että kuolee lähipäivinä, vaikka on kahdeksankymmentäneljä vuotiaaksi ihmiseksi toipunut kesän alussa saamastaan sydäninfarktista ihan hyvin. Masennusta on selvästi kyllä ollut, mutta sopivan lääkityksen löydyttyä ei juuri muuta. Isoäiti antoi vanhan rakkaan, Leningradista 70-luvun alussa, ostamansa samovaarin meille, ikään kuin jonkinlaisena ennakkoperintönä. Vaimon ilme oli näkemisen arvoinen, kun pyöräilin samovaari pyöräntarakalla kolisten kotiin.

- Emmekö ole sopineet että arvotonta rojua ja romuja ei nurkkiin lisää enää kerätä, varsinkin nyt kun muutetaan? vaimo kysyi.

Löydän melkein joka pyöräreissulla jotain talteen ottamisen arvoista, tien penkereiltä, roskalaatikoiden luota ym.

Minä muistutin vaimoa Tankki täyteen - sarjan Sulo Vilenistä, eikä se ollut ensimmäinen kerta. Olen innokas kirpputori-ihminen, ja fanaattinen keräilijä.

A i n a  kannattaa ottaa kun saa ilmaiseksi tai halvalla. Höpö höpö! vaimo sanoi siihen.

Nyt en kylläkään tiedä mitä tuolla samovaarilla oikein tekisin. Ei siinä ole edes johtoa. Pölyinen ja kolhiintunutkin se on.