Huomenna muutto. Viedään osa tavaroista Naantaliin jo tänään. Kiireinen päivä tulossa. Lähdössä juuri terveyskeskukseen. Saa nähdä mikä siellä odottaa. Rahat pitäisi ainakin olla nyt tilillä. Yksi huoli vähemmän siinäkin. Naapurirapun äijä mekasti yöllä taas. Huumeet taisi olla loppu, tai sitten oli ottanut niitä liikaa. Viikonloppuna joku väitti nähneensä miehellä pyssyn, mutta minulle ei jäänyt selvää kuvaa, miten sen asian kanssa oikeasti oli. Poliiseja ei ainakaan ilmestynyt, vaikka sellaiset kuulemma oli paikalle soitettu. Laukauksia kuuli monikin, mutta ne saattoi yhtä hyvin olla kakaroiden pelleilyä. Yksi lysti tässä vaiheessa. Ampukoot toisensa jos mielivät. Me ei asuta huomenna enää täällä.

Eilen nähtiin sitten Big Brotherissa Henalta kaikki se mitä odotettavissa olikin. Mikään ei yllättänyt. Köyhät kyykkyyn vain, kuten oikeassakin elämässä. Mika on alkanut vaikuttaa Henan rinnalla fiksummalta ja fiksummalta, tuntui olevan kiusaantunut Henan käytöksestä. En tykännyt Mikasta alussa, nyt olen jotenkin alkanut sympata kaveria. Otti hienosti vastuun töppäilyistään silloin alussa, ja vahti seuraavat juhlat kunnialla läpi, kuten käskettiinkin.

                                              *          *          *
Sain terveyskeskuksesta kopion terveydentilastani Turun Itäisellä psykiatrian poliklinikalla Kupittaalla 2003 kirjoitetusta lausunnosta. Siinä lukee mm. seuraavaa:

Käynnillä 20.8 potilas toteaa ettei tarvitse keskustelukäyntejä. Lääkitykseksi oli ajateltu aloittaa Deprakineä pienellä annoksella, mutta potilas niin varovainen ja pelokas uusia lääkkeitä kohtaan, ettei lääkitystä aloiteta.

Lukekaapa mitä Deprakine on Poliklinikka.fi:n mukaan. Ei tarvitse olla varovainen ja pelokas uusia lääkkeitä kohtaan kieltäytyäkseen Deprakinesta, ainakin siihen asti kunnes sen syömiseen kokee oireiden ( maanisuuden ) valossa väistämätöntä pakkoa.
Keskustelukäynneistä taas kieltäydyin, tuolloin, syystä että minulla oli ja on maailman ihanin, ymmärtäväisin ja kultaisin vaimo jolle voin puhua milloin vain mistä vain.

Kun päästään Naantaliin, otan puheeksi, uuden hoitosuhteen alettua, sekä Deprakinen että terapian. Tajuan kyllä tarvitsevani molempia. Olen nyt selkeämmässä tilassa kuin 2003. Kaikki oli vielä silloin niin helvetin sekavaa, kärsin harhoista, deliriumista ja pakkomielteistä. Olin kyllä ollut jo jonkin aikaa raittiina, mutta sairauden tunto syvimmässä muodossaan ei minuun vielä tuolloin ollut astunut. Suunnittelin edelleen, puolimaratonin lisäksi, maratonin juoksemista, treenasinkin sitä varten, ja siinä sivussa kirjoitin runokokoelman ja kaksi romaania, ostin kalliin tietokoneen ja aloin pitää omia Kotisivuja jne. Kierrokset kävi aivan mieletöntä vauhtia. Minulla oli samanaikaisesti pää täynnä satoja suunnitelmia, joita kaikkia yhdisti vimmainen tarve menestyä, tahkoa rahaa ja saada palkintoja ja apurahoja - joita toden totta monia sainkin. Yhtään en olisi pannut pahakseni, ainakaan jälkikäteen, jos  olisivat syöttäneet minulle tuota manialääkettä vaikka väkisinkin. Monelta harmilta olisin säästynyt.

Ei näitä papereita kiva ole lukea.

Päälle oli entisten diagnoosien lisäksi lätkäisty vielä:
F10.20 Alkoholiriippuvuus, tällä hetkellä vieroittunut.