Aivan saatanallisia painajaisia taas. Liisa jätti minut ym. Johtui varmaan tuosta eilisestä. Täytin illalla psykologilta saamani kaavakkeet. Niissä oli kaikkea mahdollista kivuista, pelkojen kautta omakuvaan. Sain yliannoksen itseäni. Kolmas Kivi Auringosta alkaessa en halunnut ajatella enää mitään. En omaa elämääni varsinkaan. En mennyttä, enkä tulevaa. Halusin vain olla. Nyt ja tässä. Hiljaa. Elää hetkessä, päivä kerrallaan.

Väärinkäsitysten välttämiseksi: en ole kokenut mitään Naps, tai Ahaa-elämystä missään vaiheessa. Elämä on mennyt, kuten on mennyt. Omia aikojaan, omia ratojaan. En kuulu mihinkään uskonnolliseen ääriryhmään enkä käy AA:ssa. Minulla ei ole valmiita vastauksia elämiseen liittyviin probleemeihin. En myy, enkä osta mitään. Minulla ei ole poppakonsteja tai rohtoja joita mainostaa. Himokuntoilukin on jäänyt taakse jo ajat sitten. En myöskään ole antanut mitään raittius, tai muitakaan lupauksia kenellekään. Enkä niitä, itseni tuntien koskaan anna.

Se, että nyt olen tässä ja elämäni on ajan kuluessa muovautunut tällaiseksi kuin on, on ollut pitkä, vittumainen ja kivikkoinen tie, eikä sille näy loppua. Paitsi hauta-arkussa lopulta.

Argh.

Sain hepulin eilen, syystä että ovemme takana on käynyt joitakin hihhuleita kolmesti lyhyen ajan sisällä. Työntävät lappujaan postiluukusta, jos ei avaa ovea. Eivät tajua, mitä hallaa minun kaltaiselleni ihmiselle tekevät. Kaikki voi muuttua, nämä ihmiset sanovat eivätkä tajua, että minä en kaipaa muutoksia. Minä haluan työstää elämääni ihan itse ja kusta verta sen vuoksi.

Miten ihanaa olisikaan, kun kaikki kävisi napista painamalla. Mutta kun elämä vain ei mene niin, eikä sen pidäkään mennä. Elämä on, mitä on. Elämä on elämää. Kultaa tai paskaa, miten kullakin.

Uskontojen uhrien tuki UUT ry

Loppuillasta alkoi onneksi naurattaa.

Tämä

ja tämä nimittäin, ja ylipäätään tämä.

Nauruterapia