300223.jpg

Olen tappaa Valtterin. Ainakin mielikuvissani. Näen väkivaltaisia unia. Valtteri ei tee ikinä mitään. Tulee sitten tavaraa tai lähtee, niin toiset saa hoitaa hommat. Valtteri ei velttoa persettään lastauslaiturin tupakkasohvalta nosta. Ei millään. Valtteri voi pyörittää sormissaan kahden tuuman pituista aromasätkää valmiiksi tunnin, ja siitäkin kuluu vielä puoli tuntia ennen kuin se sytyttää sen.

Valtterin katse on jämähtänyt paikalleen. Se puhuu, puhuu ja puhuu. Kertoo loruja menneestä suurenmoisesta elämästään. Väittää olevansa entinen pankinjohtaja. Kokoomuslainen. Rotari ja vapaamuurari. Liikkunut hienoissa piireissä.

Valtteri möllöttää pöhkön näköisenä ihmisten läpi. Valtterin silmät on kuolleet, kellertävänharmaat.

Valtteria ei kukaan käske tekemään mitään, kun se ei kuitenkaan tee mitään, vaikka sitä pirulauta joku käskisikin. Lässyt, pupumaiset ja veltot pomot antavat sen olla. Jos johonkin tarvitaan avuksi kantajaa tai palvelemaan asiakasta, Mosse tai Rauno huudetaan paikalle. Niillä on molemmilla vahva selkä ja hyvät käytöstavat. Ne ei kiroile, eikä puhu rivoja asiakkaitten kuullen. Varttia vaille kuusikymppisellä Valtterilla on heikot luut ja huono vastustuskyky. Sillä on kolmen viikon flunssa kerran kuussa. Käsi tai jalka on paketissa joka syksy kun rahtiliikenne on vilkkaimmillaan. Niin toiset äijät kertovat. Valtteri käyttää niskatukea vakituiseen, vaikka sen niskassa ei ole vikaa. Valtteri käy lääkärissä viikoittain. Milloin vihloo, milloin kolottaa. Milloin on haarovälissä jotain. Aina tulee sairaslomaa. Valtterilla on joku oma lääkäri.

Viisaudenhampaita Valtterilta on kiskottu pois kahdeksan. Mutta vieläkin on Valtterin sanojen mukaan yksi tai kaksi ottamatta. Hevonkukkua jaksaa, heikosta purukalustostaan huolimatta jauhaa tauotta silti. Vittu sentään, sen suu käy tauotta perkele kuin jokin suomenhevosen perse.

- Kyllä on kipeänä ollut kulmahammas, Valtteri valittaa.

- Jaa, minä sanon.

- Yhtään en nukkunut viime yönä.

- Olisit ottanut unitabletin, minä sanon.

- Ei ne ole hyväksi, Valtteri puistelee päätään.

- Mitkä?

- Pillerit.

- Kipulääkettä on otettava jos kerran kovasti sattuu, minä sanon.

- Onhan se niinkin.

- On se.

- Pelkään joutuvani pitkälle sairaslomalle tällä kertaa. Sääli vain muiden varaston kavereiden kannalta. Voi olla että tulee sairaalareissu, Valtteri mulkaisee minua omituisen ja ovelan oloisena.

- Sairaalareissu?

- Niin.

- Hampaan takia?

- Ei sitä tiedä.

Valtterin kasvonpiirteet ei ole normaalit. Sen leukaluut ja purenta on menneet vinoon kaikesta siitä moskasta jota se suoltaa suustaan. Valtterin rupiset, verestävät posket on kuopalla, eikä niissä ole mitään eloa, ei silloinkaan kun se syö. Valtteri työntää näkkileipää, mandariineja, kurkkupastilleja, lakritsipatukoita tai päärynän kappaleita purematta nieluun. Aataminomenan voi nähdä liikkuvan ylös ja alas.

Niitä asioita joita Valtteri väittää ja uskoo itselleen tapahtuneen ei ole koskaan tapahtunut. Valtteri jumaliste kuvittelee kaiken, jotta ei joutuisi myöntämään itselleen että sille ei ole koskaan tapahtunut missään mitään, ja että sen toivoton ja surkea elämä on ollut yhtä limboilua toimeentulon alarajoilla armeijaiästä asti. Valtteri käy työttömien ruokalassa syömässä. Valtterin on dyykannut roskalavoja lisäansioita saadakseen vuosikaudet. Valtterilla ei ole ikinä rahaa kuin korkeintaan kiireellisimpiin laskuihin. Naista se ei ole saanut enää viiteen riihikuivaan vuoteen, sen avovaimon Annikin lähdettyä omille teilleen.

Kukaan ei tiedä varmaksi mihin Valtterin palkka tai korvaukset kuluvat. Valtterilla ei kenenkään tietämän mukaan ole kalliita paheita.

Valtteri ei peruspäivärahalle jää, se jää aina ansiosidonnaiselle. Siksi Valtterille on yksi lysti onko varastossa tilaa vai ei, meneekö huonekaluja kaupaksi vai ei, seisooko ulkona kolme pakettiautolastillista lahjoituksena tullutta tavaraa vai ei, tai onko muista miehistä kukaan ehtinyt kahvitauolle vai ei. Valtteria ei yksinkertaisesti kiinnosta, sille on yksi ja sama. Se vain heittää vasenta tikkumaista jalkaansa oikean yli tai päinvastoin, haukottelee, venyttelee, kaivaa taskustaan leijonapastilleja, räkäpalloja nenästään, ja puhuu ja puhuu. Valtteri ei välitä vaikka kukaan ei kuuntelisi. Se on kuin vanha jukeboxi kylän autioimman kaljabaarin nurkassa. Soi, soi ja soi. Kukaan ei potkaise Valtteria. Kukaan ei sano sille mitään, eikä katso sitä päinkään. Paitsi uudet asiakkaat, ne jotka eivät ole nähneet Valtteria ennen. Jotkut asiakkaista nyökkäilevät Valtterille, hymyilevät tyhminä ja sanovat kohteliaisuuttaan että, juu juu, kyllä, kyllä.

Kiirettä pitää, kiirettä pitää, Valtteri veisaa, jos joku katsoo sitä sen oloisena että tarvitsisi jotakin apua. Jotkut yrittävät sanoa jotain Valtterin höpinätulvan väliin. Kysyvät erinäisten tavaroiden hintoja, kuin Valtteri niistä jotain tietäisi. Tai tiedustelevat kohteliaasti, onko uusia kulmasohvia tai pirttikalustoja lähiaikoina tulossa. Valtteri ei hievahdakaan,

omasta mielestään sillä on vapaus tehdä mitä huvittaa.

Valtterin katse on ja pysyy jymähtäneenä horisonttiin tai jonnekin pitkälle sen takana, vaikka se ainakin teknisesti ottaen on palveluammatissa.

Valtteri nimittäin palkattiin varastolle myyjäksi sekä varastomieheksi.

Mutta ensin se lakkasi tekemästä jälkimmäistä, sitten ensiksi mainittua. Ja nyt se ei tee enää kumpaakaan. Ei palvele asiakkaita eikä kanna tavaroita.

                                      *          *          *

Tarinamaanantain aihe on Vapaus.