Jussin blogista bongasin tämän ;-)
 |
My Peculiar Aristocratic Title is: of Old Throcking in the Hole |
* * *
Heikoksi jäi uni. Kipuja, kipuja. Käyn kaupassa aamulla silti. Saunasta paloi lamppu. Jauhot vähissä. Pankissakin pitäisi poiketa. Onneksi ei ole kiirettä mihinkään. Kova tuuli ulkona. Makuuhuoneen ikkuna paukkuu, vaikka tilkitsin raot hyvin. Matalalentoa, mutta ei se mitään. En ollut kovin korkealle matkalla alunperinkään. Viking-lotosta näköjään eilen tullut 11,20 e = kaksi kertaa kolme oikein. Saa silläkin jotain.
Isoäitini tapaa sanoa, että olin kaikki kaikessa isoisälleni. Voi niin ollakin. En muista isoisästä paljoakaan. Olin neljän vanha pappan kuollessa. Opin jo varhain, että kaikki hyvä on viisainta tehdä kateellisista kaukana, suljettujen ovien takana. Isoisällä oli jääkaapissa aina palvikinkkua tai makkaraa minua varten. Jaoimme yhteisen synnin. Isoäidin silmän välttäessä, verenpainetautia potenut isoisä otti palan tai kaksi rasvaista meetvurstia itsekin, hörppäsi päälle pullon suusta pilsneriä ja pani tupakaksi. Muilta oli pääsy keittiöön niinä hetkinä kielletty. Isoäiti kertoo kahta eri versiota isoisän kuolemasta. Ensimmäisessä versiossa isoisä kuoli puun alle, lomamatkalla, munuaisten petettyä kuin taikaiskusta aamuyöllä Kuopion leirintäalueella. Toisessa versiossa isoisä makaa sairaalan sängyllä ja puhuu kaikki asiat isoäidin kanssa selviksi. En ole koskaan kysynyt, mitkä kaikki asiat. Enkä sitä, mitä isoisä teki yöllä puun alla, kun nukkumaan mennessä kaikki oli isoäidin mukaan ollut hyvin. Isä arveli, että kysymys sittenkin olisi ollut halvauksesta tai veritulpasta. Niin tai näin, isoisän ruumista saatiin Kuopiosta odottaa Turkuun pitkään. Tutkittiin, ja tutkittiin. Mitä lie tutkittiin. Asia hoitui vasta lievän painostamisen jälkeen, isoäidin sanojen mukaan.
Munuaisosuutta mukaan laskematta, versioista ensimmäinen käsittääkseni on jälkimmäistä todempi. Tapahtuneeseen liittyy saman tyyppistä mystiikkaa, kuin isoäidin ja isoisän sukujuuriinkin. Kummankaan taustoista en tiedä minä, sen enempää kuin äitikään mitään. Molemmat olivat kasvattilapsia. Isoäiti kertoo avioliiton olleen harmoninen.
Varmaa joka tapauksessa on, että hädin tuskin viittäkymmentä täyttää ehtinyt, jo valmiiksi heikkohermoinen isoäitini oli menettää järkensä, ei paljoa itseään vanhemman miehensä kuoltua. Isoäiti asui meillä monta vuotta leskeksi jäätyään, itki, itki ja itki, ennen kuin muutti muutaman kilometrin päähän omaan kotiin, jossa on asunut yksin siitä lukien, yli kolmekymmentä vuotta.
Isoäitini toimi leipurina koko elämänsä ajan. Isoisä oli juoksupoikana sairaalassa. Ruohonjuuritason väkeä molemmat. Tyytyivät siihen, mitä kohtaloksi lankesi. Olen perinyt isoisäni lyhyen, iän myötä pulleroituvan ruumiinrakenteen. Sitkeältä, rakkaalta, sisupussimaiselta, iäkkäältä isoäidiltäni perin naivin, neuroottisen ja yksinkertaisen mielen.
Kommentit