Kovia kipuja taas tänään. Alaselkä, niska ja jalat oireilleet pahoin. Psoriasiksen kylkiäisinä tulleet reumaattiset kivut pahentuneet iän myötä. Saan ottaa niihin 3-4 tablettia Somadril.compia päivässä, mutta rauhoittavan lääkityksen päälle ei mielellään käytä enää kovin montaa kiputablettia. Nukuttavat mokomat hirvittävästi. Pari vuotta sitten juoksin viikottain terveyskeskuksessa tai sairaalan päivystyksessä piikitettävänä jotta pysyin edes jotenkuten tolpillani. Nyt  viime ajat sujunut vähän paremmin. Sauna on pahaksi, eikä raju rehkiminenkään hyvää tee, eikä siihen kyllä pystykään.

Hiljainen kävely tai pyöräily sopii minulle parhaiten. Tässä lähellä on metsä jossa olen tykännyt käydä aina silloin tällöin hiljentymässä, mietiskelemässä ja tarkkailemassa luontoa.

Vaimo ei nauti kovasta hössöttämisestä, kekkereillä juoksemisesta tai sukuloimisesta sen paremmin kuin minäkään. Joskus aikoinaan - kun tunsin itseni pohjattoman yksinäiseksi -  minulle oli kovastikin tärkeää olla mukana joka paikassa, kaiken maailman joutavissa kissanristiäisissä, nyyttikesteissä, juhlissa ja tapahtumissa, mutta ei enää. Ei kiinnosta pätkän pätkää. Menköön muut. Menköön ne joilla intoa riittää.

Olen muuttunut jotenkin. Liisa muutti minut. Nyt haluan olla kotona.