267671.jpg
K-PAX (K-PAX)

Tohtori Mark Powell tapaa Manhattanin psykiatrisella klinikalla uuden potilaan. Mies kutsuu itseään nimellä Prot ja kertoo tulleensa valon nopeudella toisesta galaksista, K-PAX -nimiseltä planeetalta, tutkimaan maata. Aluksi potilas on aivan selvä tapaus; hän näyttää kärsivän pahoista harhoista. Kummallista kyllä, mies vaikuttaa terävältä, osoittaa älykkyyttä ja kertoo elämästä K-PAX:illa todella yksityiskohtaisesti. Hänellä on myös uskomattomat tiedot astronomiasta - hän on jopa parempi kuin professorit ja alan asiantuntijat itse.

Leffaluukku

Jeff Bridges - Wikipedia

Kevin Spacey Fan site

Testit jatkuivat hyvässä hengessä. Yksi tehtävistä pysäytti. Paperilla oli kahdeksan kuviota, joita piti jatkaa siten, että muodostuu jokin kuva tai piirros. Täytin nopeasti, omahyväisen vimmaisesti, ensimmäisen paperin. Heti perään piti täydentää samat kuviot uudelleen. Mutta siten, että tilalle ilmestyy joitakin muita kuvia kuin siinä ensimmäisessä versiossa oli ollut. Aikaa oli neljä minuuttia. En suoriutunut siitä. Tunne oli omituinen. Menin aivan lukkoon. Katsoin kuvioita kuin jotakin kemiallisia kaavoja saamatta niistä mitään tolkkua, vaikka ensimmäisellä repäisyllä tehtävä oli vaikuttanut helpolta. Psykologi näytti ensimmäistä paperia. Sitä jossa olin mielestäni onnistunut hyvin. Kahdeksasta kuviosta neljään olin piirtänyt ihmisen kasvot, vaikka mielikuvitukseni oli mielestäni laukannut suihkukoneen teholla. Ei kovin omaperäistä.

Aurinko paistoi kun ajelin kotiin. Etupyörässä ei ollut paljoa ilmaa. Jätin kauppakäynnin huomiseksi. Perjantaina keittämääni keittoa vieläkin jäljellä.