Istun tanssiravintolassa Tupun, Hupun ja Leevin kanssa. On aivan saakelin kuuma, pyyhin hikeä kaulaltani ja kasvoiltani.

Iäkkään äitinsä kanssa asuva, aina persaukinen Leevi, sai houkutella minua mukaansa tunnin ennen kuin suostuin mukaan tähän naurettavaan näytelmään. Sanoin että en kestä enää Tupua ja Hupua.

- Ei niistä kannata välittää, Leevi vonkasi.

- Jaa, ei vai? minä katson Leeviä.

- Olet joskus vähän yliherkkä, Daniel.

Leevin kanssa ei halua tanssia kukaan. Leevi yrittää kyllä houkutella naisia, mutta yksikään ei suostu. Leevi kiduttaa itseään. Leevin otteista näkee että se haluaakin tulla torjutuksi. Leevi hirnuu itsekseen mielipuolen hevosen naurua, aivan kuin ei välittäisi mistään mitään. Tosi asiassa Leevi välittää muittenkin edestä. Leevi on vitun herkkä jätkä. Pillahtaa valtoimeen itkuun vähimmästäkin mahdollisesta syystä. Leevi yrittää huonolla menestyksellä painaa kaikin mahdollisin kemiallisin konstein sitä puolta itsestään taka-alalle. Sain lohduttaa Leeviä sen kissan, Mirjon, kuoltua kahdeksan ja puoli vuotta. Vasta sitten se suostui ottamaan uuden lemmikin, pienen kilpikonnan, tilalle.

Tertusta erottuaan Leevi ei ole ollut oma itsensä. Leevin jokaisesta eleestä näkee, että se on räjähtämäisillään naisen puutteesta. Leevin kiima ja sen myötä vuosi vuodelta älyttömämpiin mittoihin kasvanut korvien välinen epäjärjestys on tehdä kaikki sen lähipiirissä hulluiksi. Leevin kravatti on mennyt vinksinvonksin, housujen vyö on auki, toinen kenkä kadonnut ja hiukset valahtaneet silmille. Luoja yksin tietää, mitä Leevi on nappaillut. En lähde arvailemaan mitään. Leevi on ollut tolkuttomassa kunnossa vuosia.

- Pilvessä se taas on, Hupu viittaa Leevin touhuille kintaalla.

Leevi hytkyy musta salkku kädessään yksin tanssilattialla vanhan Village Peoplen kappaleen tahdissa, hikisen ja rytmitajuttoman näköisenä kuin irrottelemaan lähtenyt vakuutustarkastaja. Välillä se väläyttelee ihan kummia naamanilmeitä, jotain irvistyksen tapaisia. Pian se kannetaan kahden vahtimestarin voimin ulos, kuten aina. Sitä vilkuillaan oven suusta sillä silmällä jo. Leevi on saanut ainakin kahteen keskustan kuppilaan iättömän porttikiellon ylirivon käyttäytymisen takia. Ilta ei tavallisesti ole kunnolla aluillaankaan, kun Leevillä on housut puolisääressä, ollaan sitten kotona tai ulkona. Tarkkailen viereisissä pöydissä istuvien ihmisten kasvoja. Jotkut pilkkaavat ääneen Leeviä, jotkut lyövät käsillään tahtia ja yllyttävät Leeviä hurjempaan menoon. Useimpien mielestä Leevi on kävelevä vitsi, surullinen ja surkea näky mutta se ei estä ihmisiä huutelemasta hävyttömyyksiä ja heittelemästä pikkukolikoita Leeville. Hyvä Leevi, anna mennä! Tupu ja Hupu hähättävät kuin alaikäiset pennut. 

Leevi on saamaisillaan hermoromahduksen, minä sanon. Puhun itsekseni. Kukaan ei vastaa. Kaikkia naurattaa aivan perkeleesti. Häh-häh-häh! hih-hih-hih! häh-häh-hää, vittu mikä tonttu! apina! idiootti! pelle! häh-häh! hih-hih-hih-hih-hii! 

Voin pahoin. En pysty ajattelemaan selkeästi. Olen puristua ärsykkeitten alle. Ohimoni painuvat kokoon. Olen räjähtää sisältä päin, lämpö ja tuska käy melkein sietämättömäksi. Musiikki loppuu. Tanssiparketti tyhjenee ihmisistä. Leevi ei tunnu huomaavan mitään, jatkaa vain hytkynkytkyään silmät kiinni kuin jokin saastaviemäreitten travolta. Valomies suuntaa spotin Leeviin. Kenellekään ei jää epäselväksi, että sisäistä kuolemaa tekevä mies on illan päätähti. Ällöttävän pistävän hajuinen hiki on kastellut Leevin äidin kauniisti silittämän kukkapaidan märäksi.

                                         *         *          *

Tarinamaanantain aihe on Lämpö