...avasi silmäni valokuvaamisen suhteen paljon. En ollut edes ajatellut ennen Gurushotsia mitä kaikkea kuvattavaa maailmassa on. Siellä päivittäin käytävät haastekisat kattavat aiheiltaan lähes kaiken mahdollisen. Kukat, eläimet, ihmiset, koneet, kasvit, värit, numerot, vaatteet, lapset, vanhukset, rakkaus, viha, suru jne. Kisaan siellä intohimoisesti joka päivä 24/7.
Vielä vuosi sitten kuvasin lähes pelkkiä maisemia ja selfie kuvia. Gurushotsiin mentyäni aloin kuvata mitä vain. Innostuin kohteista jotka aiemmin eivät olisi tulleet kysymykseenkään. Linnut, eläimet, kasvit, koriste-esineet ym. Koko maailma alkoi näyttäytyä eri valossa, ja valokuvaamisen hienoimpia puolia onkin se kun katse omasta sisikunnasta alkaa väistämättä suuntautua ulos päin. Aivan kuin yhtäkkiä tulisi valtavasti lisää tilaa olla, elää ja hengittää. 
Olen pärjännyt hyvin noissa Gurushotsin kisoissa, ja olen saanut kuviani niitten kautta esille ympäri maailman ( San Diego, Toronto, Barcelona, Chicago, Vietnam, Etelä-Afrikka, Madrid ym. )  - tosin tähän saakka vain digitaalisessa muodossa -joka, jos käsi sydämelle pannaan, ei ole ihan niin suuri juttu kuin äkkiseltään luulisi. Harva niitä kuvia nettimaailmasta näyttelyn aikana etsii tai löytää. Paperiseen versioon päästäkseen on sijoituttava kisassa n. 40 parhaan joukkoon.
Sony World Photography Awardsien menestyksen ansiosta yksi kuvani oli kuitenkin toukokuussa esillä taulu muodossa Lontoon perinteikkäässä Somerset Housessa, ja se oli kyllä iso kunnia ja hieno kokemus.
Sain juuri edellispäivänä World Photography organisaatiolta  postia jossa kerrottiin, että saan osallistua ensivuoden kisaan ilmaiseksi 23 kuvalla, koska tänä vuonna sijoituin Open Competition Landscape sarjassa 15 parhaan joukkoon. Lähetin kuvat heti. En aio levätä ennen kuin olen voittanut jonkin ison kansainvälisen kilpailun, ja se ajatus pitää minut valveilla, virkeänä, kunnianhimoisena ja innostuneena joka päivä. 

Harmittaa hemmetisti kun tämän vuoden Suomen Luonnonvalokuvaajien Vuoden Luontokuva kisaan lähetin, näin jälkeen päin ajatellen, heikot kuvat. Pääsin semifinaaleihin, mutta sitten tyssäsi tie. Ensi vuonna en samaa erehdystä tee.
 

Opin koko ajan lisää, ja olen tällä hetkellä valokuvaajana valovuosien päässä siitä mitä olin vaikkapa vuosi sitten, ja vuoden päästä tilanne on varmasti vielä monin verroin parempi. Tiedon ja kokemuksen jano on kova.

Kaiken kaikkiaan kuviani löytyy lukuisilta eri alustoilta. Viewbug, Instagram, EyeEm, 500px, Flickr, Dreamstime, Facebook jne.
Olen toisesta päästä yrittänyt siivota kuvavarastoja, koska luonnollisestikaan vuosia vanhojen kuvieni taso ei ole kovin kaksinen, verrattuna siihen mitä teen tänä päivänä. Kaiken kaikkiaan esillä on tuhansia kuvia, joista tauluiksi olen tähän mennessä tehnyt joitakin kymmeniä ja laittanut ne esille ja myyntiin Taidesivut.netiin.
 

Tosi koukuttavaa ja hauskaa tuo taulujen tekokin, ja ennen kaikkea näyttelyissä mukana olo.
 

Tarkoitus onkin jatkossa siirtyä ja keskittyä lähes pelkästään tauluihin ja niitten myyntiin + näyttelyihin, ja pitkälti olen niin tehnyt jo nyt. Vuoden verran yritin myydä kuvia Getty Imagesin, Adobe Stockin ynnä muitten kuvapankkien kautta, mutta oman kokemukseni mukaan se oli turhaa ja toivotonta touhua. Kuvaajan osuus myydystä kuvasta on niin naurettavan pieni, että ei siinä touhussa ole mitään järkeä.

Tulevat näyttelyt ja niitten määrä + suunnittelemani valokuvakirja riippuvat paljon siitä saanko apurahoja, ja aukeaako ovet Suomen Taiteilijat ry:n, Naantalinseudun valokuvaajien ja Suomen Luonnonvalokuvaajien lisäksi Suomen Valokuvataiteilijoiden liittoon. 
 

Jännät ajat edessä.