Istun hippiruohoa liikaa pössytelleen, ylipuheliaan ja kaikelle mahdolliselle naisellisesti kikattavan ja räkättävän suomenruotsalaisen Agnetha Lageroosin kanssa Ressun pubissa ja silmäilen uneliaana ja kyllästyneenä ympärilleni. Ketään tuttua ei ole liikenteessä, eikä ihme. On keskiviikko, alkuilta. Tanssilattia on tyhjä. Stereoista soi lujaa vuoron perään Erasurea, Marc Almondia, George Michaelia ja Jimmy Sommervilleä. Annan jalan väpättää musiikin tahtiin. Naputtelen hajamielisenä sormillani pöytää, edessäni on lasillinen kylmää jaffaa. Yritän toisella korvalla keskittyä siihen mitä Agnetha puhuu. Agnethalla on taas asiaa, kuinkas muuten. Ja paljon. Agnetha on keksinyt laitteen jolla voi siepata ihmisten ajatuksia ilmasta. Tai oikeastaan Agnetha ei ole laitetta itse keksinyt, mutta tietää henkilön joka voisi sellaisen keksiä ja  kyseinen henkilö on sellaista jo kehittelemässäkin, niin juorut ja löyhät huhupuheet kertovat.

Olen varma että jutussa ei voi olla perää, mutta nyökyttelen päätäni ja yritän vaikuttaa kiinnostuneelta.

Vempeleelle tullaan lähiaikoina hakemaan patenttia, tai sitten on haettu jo. Kenen toimesta, ei ole aivan varmaa. Joka tapauksessa nyt ollaan pitkällä, pian meistä jokainen saattaa tietää kaikkien ympärillään olevien syvimmätkin ja salaisimmat ajatukset, Agnetha vakuuttaa. Kyseessä sitä paitsi ei ole vain yhteen asiaan, ajatusten sieppaamiseen, keskittynyt kone vaan monitoimilaite. Sen avulla voi myös leijua, liitää ja lentää.

- Olen puhunut tästä asiasta Bertilille, Agnetha sanoo minulle.

- Bertilille? miksi ihmeessä?

- Itsepetoksen suurruhtinas,  runoilija isoperse Bertil Lageroos on varakas mies.

- On, mitä on, mutta vitut se tällaiseen humpuukin rahojaan panee. Miksi sinä sitä paitsi aina olet nimittelemässä Bertiliä, omaa serkkuasi? minä kysyn.

Agnethalla on parhaat vaatteet yllään. Agnetha on meikannut ja laittanut pitkiä vaaleita hiuksiaan koko aamun. Ripsiväriä Agnetha tuhersi kasvoilleen vartin, huulipunaa, puuteria ja kasvovärejä vielä toisen mokoman. Agnethalla on violetin värinen hame, kukallinen keltapunainen pusero jonka rintataskun kohdalla on huolellisesti taiteltu paperiruusu, kepeä leveälierinen keltainen kesähattu, ja se tuoksuu kalliilta hajuvedeltä. Ihan suloinen ja kaunis Agnetha on, mutta pilvessä, pillereissä ja kännissä.

Olen aivan hemmetin pettynyt ja surullinen. Kaksi vuotta Agnetha ehti jo olla ilman mitään aineita, ja sinä aikana siitä oli melkein tullut jotain. Jotkut väittivät Agnethan perustaneen oman kenkäkaupan, mutta floristiksi Agnetha oli opiskelemaan ryhtynyt. Agnetha rakasti kukkia ja kukka-asetelmia, taiteista kiinnostuneella Agnethalla oli selvää taipumusta alalle. Sitten oli tapahtunut jotain, kuten aina Agnethalle tuntui tapahtuvan ja koulunkäynti oli parin kuukauden jälkeen jäänyt siihen.

- Olisit käynyt sen koulun loppuun, minä sanon.

- Minkä koulun? Agnetha keräilee touhukkaan näköisenä lattialta, sinne tänne tiputtamiaan tikkuja, kolikoita ja savukkeita.

- Sen puutarhahomman.

- Ei siitä tullut mitään, siellä tapahtui kaikenlaista. Pilkkaa ja naureskelua, vitut minä sitä kestänyt, Agnetha sanoo ja konttaa pöydän alle etsimään sytkäriään.

En tiedä, miksi olen ulkona Agnethan kanssa. Agnetha soitti minulle päivällä ja väitti että jotakin tärkeää on tekeillä.

- Meistä tulee rikkaita, Daniel! Agnetha vauhkosi.

- Varmaan.

Agnetha jauhaa Stefusta, Päkäjoen Mikosta, Jarkosta, keksijä Kyösti Liljakkalasta ja niin edelleen. Agnethan puheet pyörivät menneissä tai sitten joissakin superhulluissa tulevaisuuden näkymissä, joita se saa päähänsä pääasiassa kemiallisten stimulanssien takia, ilman niitä Agnetha ei suunnittelisi nykyisessä tilassaan mitään. Agnethan hermot on rohjona ja ruumis romuna vaikka sitä ei sen päältä näe ollenkaan. Itse asiassa Agnetha kukoistaa kuten aina aluksi, uuden kamaputken alettua. Mutta ei aikaakaan kun se on taas jo aivan maassa, eikä sen lässytyksiä jaksa kuunnella kärsivällisinkään ihminen, ei ainakaan selvin päin.

- Rikkaita Daniel, ymmärrätkö? kävin Leevin kanssa Kyöstin luona viime viikolla, Agnetha uskoutuu.

- Liljakkalan Kyöstin? minä arvasin tämän! sehän on aivan idiootti koko mies, minä sanon.

- Miten niin idiootti? Agnetha kysyy.

- Täysi landepaukku.

- Entä sitten? ei kai maalla asuminen miehestä hullua tee?

- Tässä tapauksessa tekee, eihän sillä ole ollut naistakaan ikinä.

- Ei ole minullakaan, mitä sitten?

- Se on eri asia.

- Kyösti on helvetin fiksu ja mukava kaveri vaikka vähän ujo onkin.

- Kyöstihän rakensi oman helikopterinkin, muistutan Agnethaa.

- Aivan, ja se myös toimi oikein hyvin, Agnetha kuittaa.

- Paitsi että kun ei toiminut. Viime syksynä oli kaikki lähipitäjien VPK:t pelastamassa sitä Raision tekoaltaasta kuten hyvin muistat, siellähän oli YLE:n uutisetkin paikalla.

- Kyösti ei osannut ohjata kopteria oikealla tavalla, mutta mikä ihme se nyt on, eihän sillä ole edes lentolupakirjaa, Agnetha sanoo.

- Ei ole, ei.

- Mutta se kone lensi, ja lentäisi tänäkin päivänä elleivät viranomaiset olisi takavarikoineet sitä. Se leijuntalaite on oikeasti olemassa, Agnetha alleviivaa.

- Eikö Kyösti vasta kehitellyt sitä?

- Ajatusten sieppaamisen osalta kyllä.

- Jaa.

- Mutta leijumaan sillä pystyy jo nyt.