Hajalla. Ristipaineessa.

Isäukko ohitusleikkauksessa.

En halua kirjoittaa tästä asiasta. En nyt, tänään.

Olen tottunut elämään luoti ohimossa, siitä on pidetty hyvä huoli.

Lapsena vaeltelin yksin peloissani pitkin katuja ja metsiä, ja mietin että eikö tässä maailmassa todella ole tilaa minulle - tai ylipäätään kenellekään erilaiselle ihmiselle.

Sittemmin otin paikkani, oman tilani. Aloin sotia, annoin miekan laulaa, ja nauroin päälle? Ehkä.

Tai sitten halusin vain päästä pois, aikuistua, nousta omille jaloilleni, menestyä, tulla ehyeksi, onnelliseksi,

sillä en kestänyt sitä helvetin alistamista ja natsimaista kyykyttämistä enää, en keneltäkään, miltään suunnalta. Halusin tehdä rajat selviksi,

ja niin minä teinkin.

Minun täytyi. Oli pakko. Järkeni ja itsehillintäni olin jo menettänyt, seuraavaksi olisi ollut vaakalaudalla henki.

Muistettava syödä hyvin tänään. Heikottaa. Taitaa olla kuumetta tulossa. En saa mieltäni järjestykseen, turha yrittääkään.

Poltettava tupakka. Lähdettävä kauppaan.

                                                    *          *         *

Klo 13.30

Leikkaus ohi. Tuovat kuulemma puolen tunnin kuluttua teholle. Kertovat lisää myöhemmin.