Suru


Surun tunne kuuluu myös osaksi ihmisen elämää. Se on tunne, joka syntyy ihmisen menettäessä jotakin itselle tärkeää, esimerkiksi läheisen ihmisen, työn, unelman. Suru tunteena auttaa ihmistä käymään läpi menetyksen aiheuttamaa tuskaa ja pääsemään yli liiallisesta suremisesta. Toisinaan surun tunne jää ihmisen elinaikaiseksi kumppaniksi, kun esimerkiksi tärkeä läheinen kuolee. Surun kanssa voi oppia elämään, toisinaan se vaan vie enemmän aikaa ja vaatii toisten ihmisten tukea. Surulla on aina joku kohde, mikä erottaa sen masennuksesta, depressiosta.

Lehtori Merja Laitoniemi, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu

Nettineuvo.fi

                         
*          *          *

Ovikello soi.

Tapaan P:n viimeistä kertaa. On ilta. Olen vetänyt päivällä normaalisarjan treenejä, enkä jaksaisi mitään hevonpaskaa. P on kännissä, ja haisee kuselta, oksennukselta ja vanhalta kiljulta. P:n vaatteet ovat vinksin vonksin, ja tukka silmillä. P:n hampaat ovat alkaneet murentua, märäntyä suuhun jotenkin. P juo kiivain ottein kaljaa. Ei omiaan, vaan minun kaljojani. Ajattelen, että tänään tuskin puhutaan Schubertista, Mozartista tai Chopinista. Makaan kyllästyneenä olohuoneen sohvalla, ja raavin päätäni. P ojentaa rahaa ottamistaan oluista. Yritän toisella korvalla kuunnella P:n liirumlaarumia, toisella televisiota. P vajoaa nopeasti, kuten aina, jonnekin omiin suuruudenhulluihin löpinöihinsä. Jumalaa ei ole, P julistaa, ja alkaa nauraa hullunnaurua, minä olen antikristus!

P:n silmät ja iho kellertävät. Ei tarvitse olla mikään ennustaja tajutakseen, että lopun ajat ovat meneillään. Tiedän kyllä, että nyt käydään läpi niitä kuuluisia viimeisiä sanoja, mutta sekään ei saa minua innostumaan. Vituttaa, ja väsyttää.

P säpsähtää yhtäkkiä ja katsoo minua. Sinä et taida juoda paljoa enää nykyisin? Pudistan vastaukseksi päätäni.

Sinulla on lihaksetkin kasvaneet,
P sanoo. Kai sinä sentään poltat vielä? P kysyy.

Sanon, että poltan minä jonkun verran.

Seuraavaksi olemme kaupassa. P:n on saatava neljä litraa lisää juomaa. Illasta on tulossa pitkä ja tuskainen. P jauhaa vuosien takaisia asioita, jotka olemme puineet sadat kerrat aiemmin läpi. P uskoo olevansa kaiken keskipiste. P on varma, että jos hänelle tapahtuisi jotain pahaa, kaikki hänen ympärillään ollut romahtaisi, tuhoutuisi ja siksi minulle ei voi tapahtua mitään kamalaa, P toistelee. Tiedäthän sinä Marko, että jos olisi jokin vähinkin riski olemassa, minä en tätä touhua jatkaisi, P katsoo minua, enkä aivan varmaksi tiedä, mistä hän puhuu.

P ei usko Ikuiseen Elämään, eikä kuolemaan. Ei omalla kohdallaan ainakaan.

P ilmaisee huolensa minun suhteeni. P:n mielestä minun asiani eivät ole kunnossa. Kaikki kuulemma ihmettelevät minua, varsinkin sitä miksi en ole avioeron jälkeen löytänyt kumppania, vaikka erosta on kohta kulunut seitsemän tai kahdeksan vuotta.

Jätän kysymättä, ketkä kaikki minua ihmettelevät, sillä P ei tunne ihmisiä senkään vertaa kuin minä. P:n kanssa ei ole halunnut kukaan olla missään tekemisissä vuosikausiin, sen paremmin kuin minunkaan.

Vastaan, että kyllä minä varmaan vielä omalla ajallani jonkun löydän.

P istuu luonani puoleen yöhön asti. P kysyy, muistatko silloin lapsena, kun leikittiin metsässä Robin Hoodia. Minä huokaisen alakuloisena, että muistan, muistan.

P polttaa ainakin viisi kertaa vielä yhden savukkeen ennen kuin lähtee.