Toivoton olo ollut eilisestä saakka. Kuin Mustassa Aukossa. Johtuu varmaan Isänpäivästä. Tai sitten noista huomenna alkavista psykologisista testeistä. Pirullista, kun yhtään ei tiedä mitä siellä tapahtuu. Onneksi aika heti aamulla. Ei tarvitse odottaa.

Sataa. Kutiaa. Sattuu. Jalat ei toimi kunnolla, eikä sormet. Päänahka, jalkapohjat ja korvat kuin kirppuarmeijan miehityksen jäljiltä. Kuinka psori löytääkin tiensä kaikkein keljuimpiin paikkoihin?

Ajatukset harhailee. Uhkakuvia kaikkialla. Tarinoiden kirjoittaminen on kyllä piristänyt kovasti viime viikkoina.
 
Miten ihmeessä saan tsempattua itseni kyläilykuntoon? Onneksi lääkkeet alkaa pian vaikuttamaan.

Tein eilen, pitkästä aikaa, makaronilaatikkoa. Lähdetään Turkuun, kun ollaan syöty. Isoäiti lupasi tulla myös. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee. Voi olla hauskaakin, vaikka nyt vielä ei tunnukaan siltä.