Ihminen ei ole kone:

Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri puhui lokakuussa liiton kotisivujen mukaan seuraavaa:

" Kilpailukyvyn ohella inhimillisen yhteiskunnan on nähtävä myös elämän laatu ja mielenrauha arvokkaina tavotteina. Vastuu yksilön terveydestä - niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin - on yksilön itsensä lisäksi kaikilla niillä, jotka päättävät yhteiskunnan keskeisistä arvoista ja tavoitteista. "

Juuri näin! Olisi tärkeää, että poliitikot, päättäjät, toimittajat ja muut vaikuttajat olisivat huolellisia sanavalinnoissaan ottaessaan kantaa ihmisten terveyteen tai pärjäämiseen. Ylimielinen sormien heristely vain pahentaa ahtaalle joutuneitten vointia.

On iso joukko mielenterveyskuntoutujia, joiden tuska ja ahdistus 2000-luvun tehoyhteiskunnassa on niin suurta, ettei sitä punttien nostelulla, hiihtämisellä, juoksemisella tai kasvisvoittoisilla ruokavalioilla helpoteta.

Haluammeko elää maassa, jossa ihmiset jaotellaan A- ja B-luokan kansalaisiin sen mukaan, rasittavatko he yleistä terveydenhuoltojärjestelmää vai eivät, ja jos niin minkä verran, monenko euron edestä ja minkä vuoksi?

Ihminen ei ole kone. Ihminen koostuu muustakin kuin veriarvoista, kestävyydestä, nopeudesta tai tuottavuudesta. Parhaatkaan fyysistä vointia kohentavat toimet eivät tee kaikista mieleltään terveitä ja tasapainoisia tai suorituskyvyltään maksimaalisia hihnatyöläisiä, liikemiehiä tai huippuyrittäjiä.

On niitä joiden arki keskittyy sossun rahan varassa sinnittelyyn ja hengissä ja järjissään pysymiseen. Siitä voimme kiittää vallalla olevaa " superihminen " - ihannetta, jonka mukaan jokainen, joka " oikeasti " tekee kaikkensa, pärjää, menestyy ja pysyy terveenä - on valtiossa toimiva sosiaalihuolto tai ei, tai pääsee hyvään psykiatriseen hoitoon tai ei.

Pääasia, että tuottaa " voittoa ", on hyödyksi yhteisölle, kartuttaa omaisuutta niin paljon ja niin ripeään tahtiin kuin mahdollista.

Ja siinä välissä ehkä vielä juoksee reippain mielin maratonin tai kaksi. Onni, rauha, hyvät psyykelääkkeet, hoitopaikat ja terve mieli tulee perästä päin, jos ovat tullakseen, eikö niin? Pääasia että Cooperin testi osuu 2500-3000 metrin haarukkaan eivätkä ylimääräiset läskit lölly.

Marko F

( julkaistu marraskuussa 2005 Vihreä Lanka - lehdessä )