Eilinen nettisurffailu venahti ylipitkäksi. Aloin vielä illalla asentaa Laskuri.netin laskuria sivulle, ja jäi Monk näkemättä. Syystä tai toisesta en saanut asiaa toimitettua kolmellakymmenellä yrittämiselläkään Firefoxilla, mutta Explorerilla juttu hoitui saman tien. Onneksi tuon uuden suosikkilistan laittamisessa ei ollut ongelmia. Sivun oikeassa laidassa näkyy nyt päivittäin kaksikymmentä viimeksi päivitettyä suosikkiani. On minusta hyvä systeemi. Olen kruksannut n. 30-40 blogia suosikeikseni, ja lisää tulee tasaiseen tahtiin, joten oli mahdotonta pitää listaa kaikista esillä, eikä se olisi ollut kivan näköistäkään.

Sataa, taisi sataa koko yön. Ensi viikolla mentävä kirjastoon. Palattava muuton jäljiltä normaaliin elämänrytmiin, alettava lukea, kirjoittaa, kuunnella musiikkia, liikkua luonnossa. Viime viikot olleet yhtä jännitystä, stressiä ja hekumaa.

En ole ollut alkuunkaan oma itseni - ja hyvä niin. Olen ollut melkoisessa ekstaasissa.

Saan mielettömiä fiilareita ja olotiloja, kun asiat sujuvat, varsinkin jos koen itse tehneeni paljon töitä elämäni eteen, kuten olen nyt tehnyt.

Liisa rauhoitellut, eikä lepo pahaksi olisikaan. Tein vimman vallassa koko alkuvuoden yhtä, tai oikeastaan kahta, projektia, monelta suunnalta aiemmin tulleitten hyvien kritiikkien innostamana. Molemmat työt saatoin kunnialla valmiiksi saakka, mutta sittemmin ne  jäivät, isoäidin infarktin, apurahojen eväämisen, terapian puutteen,  väärän lääkityksen, työvoimatoimistoon ilmoittautumisen, muuton, isän ohitusleikkauksen ja ylipäätään keskushermoston pettämisen vuoksi, pöydälle makaamaan, odottamaan rahoitusta. Täytyy miettiä paremmalla ajalla, mitä niitten kanssa teen.

Pakko ei ole, ja suuren rahallisen riskin takia ei kannatakaan, tehdä kirjallisessa mielessä vähään aikaan mitään, nyt kun nuo hoitoasiat on kunnossa.

Minulla ei ole voitettavaa, eikä hävittävää, voin ihan hyvin istua ja odottaa, katsoa mitä tuleman pitää.

Entiseen ei ole paluuta,

ennalleni en halua,

haluan jotakin uutta.