352042.jpg

Eilen hyvä kuvausreissu. Valo tuli juuri oikeasta kulmasta, sain napattua monta kuvaa. Viimainen merituuli haittasi vähän, kädet oli jäätyä aivan. Tänään näyttäisi tuulevan vielä enemmän, taidan pysytellä sisällä. Kuuma kaakao maistuisi, jos sitä olisi. Kuvaaminen on kyllä mukava harrastus. Kuntoilun aikoinaan lopetettuani luulin että en enää keksisi mitään yhtä hauskaa tilalle. Musiikin pariinkin voisi palata, soitin nuorena sähköurkuja ja kitaraa. Jälkimmäistä heikosti, ensin mainittua vähän paremmin. Uruissa naapurien helpotukseksi pianoon verrattuna se etu, että niitä voi soittaa kuulokkeet korvilla. Esiintyminen ei koskaan ole tuottanut minulle ongelmia. Leirikeskuksessa olleet mummot ja vammaiset olivat niin vähään tyytyväistä ja vaatimatonta väkeä, että pelkkä Hämä-hämä-häkin osaaminen riitti, ainakin jos päälle leikitti Täti Monikan tai Leijonaa mä metsästän ja lausui runon tai kaksi. Aina tuli raikuvat ablodit ja leirin loputtua vielä lahjoja päälle, karkkeja, kirjoja, pehmoleluja, kortteja, pipareita. Siinä ilmapiirissä olisi ollut helppo kuvitella itsestään liikoja. En kuitenkaan lähtenyt levytyssopimuksen perään. Pieni nokipoika vaan, Karhunpoika sairastaa ja Mikki Hiiri merihädässä kun oli kuulemma levytetty jo.  Ihmiset oli käsittämättömän kultaisia ja ihania joka leirillä, taudeista, sairauksista tai vaivoista riippumatta. Sain hyvän alun elämälleni noina parina vuotena, mutta vääristyneen käsityksen siitä millaista elämä pitkässä juoksussa on, kun ns. reaalimaailma alkaa lyödä päin turpaa täydellä voimallaan.

Eilen olisi Showtimelta tullut King Kong. Liisa ei syystä tai toisesta innostunut. Vetosin siihen että kyseessä on selkeä klassikko, mutta ei se mitään auttanut. Kahden keikkaa alettiin katsoa ja minä nukahdin varttia myöhemmin lattialle. Varmasti olisin pysynyt valveilla jos olisi katsottu King Kongia, sanoin aamulla.