Valtteri on Aapon ainoa kaveri.

Aapo elää omissa maailmoissaan. Aapo on jo ajat sitten lakannut reagoimasta ympäristöönsä, paitsi jos on ruokakellosta tai kotiin lähdöstä kysymys. Tasan kello neljä Aapo hyppää, pukuhuoneeseen poikkeamatta vanhan ruosteisen Joponsa selkään, rasvaiset työhaalarit yllään ja ajaa Esson baariin kaljalle, kahville, tupakalle ja nihkeälle piirakalle. Aapo asuu Koposen Martin ahtaassa ullakkohuoneessa Metsätie kuutosessa. Niin se ainakin väittää. Moni on nähnyt Aapon kesäaikaan nukkuvan metsässä teltassa Raision vanhan tanssilavan takana. Koposen Martti itse käy toisinaan varastolla tuomassa joitakin vanhoja kuolinpesiä, rautaromua, purkutiiliä, ikkunoitten karmeja, irto-ovia tai rakennusmaiden jättöpuuta eikä ikinä tervehdi Aapoa eikä katso päinkään, joten vaikea sanoa millaiset välit niillä on, vai onko niillä välejä ollenkaan.

Niin se on poijjaat, Aapo jatkaa juttuaan. Kohta se pääsee siihen kun se vietti kesän -65 Intian Sulttaanin vieraana Delhistä viisikymmentä kilometriä luoteeseen. Tai sitten Rockmanageriksi itseään tituleeraava kuusikymppinen Aapo muistelee Clashin, Sex Pistolsin, Jamin, Exploitedin, Dead Kennedyesien, Sepulturan, Damnedin, Stranglersin, Anthraxin, Stoogesien, Velvet undergroundin, Ramonesien, Y&T:n tai Rushin hemmoja jotka kaikki Aapo on omien sanojensa mukaan tavannut useampaankin kertaan.

Kyllä riitti naisia siihen aikaan, voi taivas! pitkäaikaistyötön Aapo lyö käsiään yhteen.

- Vai niin, minä sanon.

- Ne kumarsivat minua siellä, Aapo sanoo, ja nostaa molemmat kätensä voiton merkiksi ylös niin että sen virtsan sekainen kainalohiki lehahtaa varaston peräseinään saakka.

- Missä?

- Intiassa. Ja myöhemmin Losissa, kumarsivat kuin Persian kuninkaalle!

Aapo ei ole aivan tolkuissaan. Siksi kai vajaaälyinen Valtteri Aapoa parhaiten ymmärtääkin. Annikki jaksoi katsella Aapoa kolme vuotta, ennen kuin sai lopullisesti tarpeekseen. Annikki oli ennen Aapoon tutustumistaan raivoraitis nainen, mutta Aapon rinnalla Annikki huomasi tarvitsevansa viinilasillisen poikineen aina silloin tällöin. Hiljaista hetkeä ei kotona ollut. Aapolla oli jatkuvasti jotain sydämellään. Politiikkaa, perintöriitoja, golfturnauksia, missikisoja, metsästysmatkoja. Tai sitten Aapo tarinoi entisistä koulukavereistaan, serkuistaan, siskoistaan, veljistään, enoistaan, sedistään, tädeistään tai ryyppytutuistaan. Aapon luokkatovereina, naapureina tai armeija kavereina tuntui olleen puolet Suomen julkkiksista.

- Neljä vuotta ainakin menisi jos kaiken kertoisin, Aapo sanoo.

- Varmaan, Annikki sanoi.

- Minulla on ollut satumainen elämä, olen tavannut Kennedynkin, ja Marilyn Monroen, sossusta vaate ja ruokarahansa hakeva Aapo huokaisee.

Annikki oli raskaassa vuorotyössä leipomossa, ja tavallisesti kotiin päästyään hyvin uupunut. Ei mennyt kauaa, kun Annikki tajusi että ei kestäisi harhaista, patalaiskaa ja hidasälyistä Aapoa pidemmän päälle vaikka yrittäisi kuinka. Saati sen parasta ystävää Valtteria. Aapo saattoi puhua seitsemän tuntia kusitaukoa pitämättä, jos sillä vain oli koppa olutta kyytipoikana.

- Pari vuotta olin nuorena miehenä työttömänä ennen kuin läksin Valtoihin ja pääsin Memphisin mafian sisäpiiriin. Opin tuntemaan kuningas Elviksen läheisesti.

- Vai niin, minä sanon.

- Tämän kellonkin sain siltä, Aapo ojentaa rannettaan.

- Elvikseltä? Tuollaisen vanhan romun.

- Tämä on aito rolexi, Jääppiläisen Mikke juuri tarjosi tästä kolmetuhatta euroa, Aapo sanoo kasvon ilmeenkään värähtämättä.

- Arvotonta paskaa tuo on, näkeehän sen, minä sanon.

- Elviksen kanssa oli hyvä meininki, sain siltä timanttisen TCB rannekkeen, mutta kadotin sen jonnekin vuosien varrella, nyt siitä saisi huutokaupassa varmaan satatuhatta.

- Minkä TCB:n?

- Take Care of Business. Kaikilla Elviksen työntekijöillä oli sellainen merkki. Elvis oli kova syömään. Se passasi minulle hyvin. Vedettiin maapähkinävoileipiä, vaniljakastikkeeseen upotettuja paistettuja banaaneja, ranskanperunoita, hampurilaisia, grillimakkaroita, pekonia, jäätelöä, lihamureketta, vanukkaita, piiraita, pannukakkuja, mielettömiä pihvejä, perunamuusia ja rasvaista kanaa. Kerrankin lennettiin Vegasiin ostamaan yhden hotellin erikoisvoileipiä. Ajatelkaa nyt, Las Vegasiin! Pelattiin ja katseltiin elokuvia. Neljässä eri esityksessäkin pääsin käymään. Yhdessä oli Frank Sinatra, Sammy Davis Jr. ja Dean Martin. Hitto se oli hienoa ja hauskaa. Naurettiin niin hemmetisti. Vesiä oli pyyhittävä jatkuvasti silmistä. Humbrey Bogartkin oli siellä ja Lauren Bacall ja Rock Hudson, Kennedyt, Nixon, Reagan, Marlon Brando, Paul Newman, Natalie Wood ja niin edelleen. Mutta ei me niiden kelkkaan haluttu, meillä oli omat jutut. Elvis sitä paitsi oli sopinut tapaamisen Everstin kanssa ja meillä oli kiire. Nimikirjoitukset olisi kyllä ollut kiva saada, mutta väliäkös noista. Jos olisin siihen aikaan kerännyt nimmareita, niitä olisi saanut olla jatkuvasti pyytelemässä. Pyöri siinä kaikki Hollywoodin tähdet jatkuvasti. Naiset varsinkin. Sophia Lorenit, Ava Gardnerit, Shirley Templet ja muut.

- Ja sinä päädyit asumaan kahdenkymmenen neliön hellahuoneeseen Raisioon vuokralle paria vuotta myöhemmin, minä hieraisen korvaani.

- No vittu kun elämä menee miten se menee. Elviksestä tuli niin saatanan synkkä että ei sitä jaksanut enää kukaan katsella. Se alkoi olla hotellihuoneessaan aina vain enemmän, tai sitten Gracelandin yläkerrassa. Ei se ollut sitten enää hauskaa. Jatkuvasti se oli jotenkin päissäänkin vaikka ei edes juonut paljon mitään. Muut jätkät sitä paitsi kadehti minua kun minä uskalsin paukauttaa Elvikselle suoraan päin naamaa mitä vain, mutta ne ei uskaltaneet potkujen pelossa mitään.

- Taidat olla unta nähnyt.

- Minä sanoin Elvikselle ensimmäisistä elokuvista saakka, että katso nyt vähän mitä jonninjoutavaa paskaa teet, harakatkin sinulle nauraa. Ota kunnollisia luonnerooleja eikä mitään naurettavia hipihipihipisheik-juttuja. Käskin Elviksen soittaa Orsonille, John Fordille tai Elia Kazanille. Sama homma oli musiikin kanssa. Elvishän ei kiertänyt oikein koskaan missään, ja Yhdysvaltojen ulkopuolella ei ollenkaan. Sanoin sille että lähde nyt hyvä mies Eurooppaan ja Aasiaan, että siellä ne isot apajat ja rahavirrat on. Mutta se vain mutisi jotain Eversti sitä ja Eversti tätä eikä oikein ottanut kuuleviin korviinsa. Minä sanoin, keskity laatuun. Mutta ei, Elvis veti vain hula-hulaa ja dipidipidapaduuta. Oikea rock`n roll alkoi jo siinä vaiheessa tehdä urakalla tuloaan. Näin kyllä mitä tulee tapahtumaan ellei Elvis ryhdistäydy ja ala taas levyttämään kunnon musiikkia. Ei sitä arvostettu alan piireissä enää. Beatleseille oli tilausta ja kaikille niille muille. Dylanille, Hendrixille, Neil Youngille, Rolling Stoneseille, Yardbyrdseille, Joplinille, Doorseille ja niin poispäin. Elvikselle naureskeltiin. Laitoin tekstiviestejä asiasta Everstillekin ja yritin soittaakin mutta ei se minua kuunnellut. Miksi olisi kuunnellutkaan? Sillä riitti omiakin ongelmia.

                                   *          *          *

Tarinamaanantain aihe on Uni.