...suurempi ongelma minulle on mania.
Olen suurimman osan elämästäni käyttänyt masennuslääkkeitä, kipulääkkeitä + bentsoja jne. Viimeiset yli kaksikymmentä vuotta vakituisesti, ja sitä aiemminkin hyvin paljon 18 vuotiaasta saakka. Ei aavistustakaan missä kunnossa sisuskaluni niitten jäljiltä ovat, enkä sitä halua tietääkään. 
Oli miten oli, lääkkeillä pysyn melko mukavasti toimintakuntoisena, aivan kamalimpia sairastelujaksoja lukuunottamatta. Olen luonteeltani myöskin hyvin sitkeä ja periksiantamaton. Vaikka en kaikessa aina niin menestyisikään, teen omaa juttuani silti kunhan vain nautin siitä. 
 

Eikä siinä mitään pahaa ole, jostekee sitä mistä tykkää.

Maanisessa vaiheessa vain on se ikävä puoli, että normaalisti melko hyvin toimiva itsekritiikkini ja arvostelukykyni saattaa pettää kokonaan. Mopo lähtee käsistä niin täysin kuin lähteä vain voi. En välttämättä aina esim. erota mikä on aidosti vaarallista ja mikä ei.
Olen myös useammankin kerran päätynyt nolaamaan itseni pahoin, tai tekemään asioita jotka sotivat terveenä ollessani täysin oikean ja väärän tajuani vastaan. Lisäksi vielä useat tempaukseni ovat olleet erittäin kalliita ja vieneet minut jo nuorella iällä pysyvästi ulosottoon.
Valtaosa ainakin omakustanne kirjoistani olisi saanut jäädä julkaisematta. Hyvä sylvi mitä paskaa ne oli.

Tälläkin hetkellä vouti vie kansaneläkkeen päältä pienen työeläkkeeni joka kuukausi kokonaan.Eli minulla on siinä melko hyvä taloudellinen motivaattori yrittää yhä tehdä asioita joilla mahdollisesti voi vaikka tienatakin jotain. 

Toisaalta jatkuva velkakierre ruokkii maniaa. Mikään idea ei ole liian hullu toteutettavaksi, ja moni keksintöni on vienyt enemmän rahaa kuin tuonut. 
 

Jotkut ehkä näkisi tilanteen toisin. Miksi ihmeessä yrittää enää mitään, jos kaikki ylimääräiset rahat kuitenkin menee ulosottoon, ja joka tapauksessa yhteiskunnankin toimesta sinut on siirretty syrjään eläkkeelle pois parempien ihmisten silmistä? Yhtä hyvin voi vaikka ryypätä tai narkata lopun elämäänsä, varsinkin kun muutenkin on syntymästä saakka ollut naula päässä ja armoton vitutus. 
 

Parikin lapsuudenkaveriani valitsi tuon jälkimmäisen vaihtoehdon. Toinen kuoli 25 vuotiaana ja toinen 35 vuotiaana viinaan + muihin aineisiin. Näin monien nuorten miesten kuolevan noina vuosina.
Itse jaksoin sitä touhua kymmenisen vuotta, sitten katkaisin välit kaikkiin entisiin tuttuihin. Avioiduin Liisan kanssa ja aloitin toisenlaisen elämän. Siirryin mt-hoidon piiriin pysyvästi, muutettiin tänne Naantaliin n. 17 vuotta sitten, ja aloin vähissä erin uudelleen opetella mitä normaali arki on, ja tehdä kaikenlaisia mielekkäitä juttuja. 

Itsensä tuhoamisessa ei ole mitään hienoa, ja ympäristölle sellainen on yököttävää ja sietämätöntä seurattavaa. Juoppo imee kaiken ilon ympäriltään. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka fanittavat näitä nuorena kuolleita rock ynnä muita staroja, enkä tajua mitä hienoa on kovan tai pahan pojan kriminaali narkkari imagossa, kun se edes ei ikimaailmassa mene kenellekään vähääkään tolkuissaan olevalle terveelle aikuiselle ihmiselle läpi.
Luuserius näkyy ja haisee kilometrien päähän, ja tekosyyt luovuttamiselle löytyy aina - jos ei muusta niin siitä että aina on niin vitun sukkela ilma, tai taas on joku ymmärtänyt jossain kapakka ääliöitten yökokouksessa oman suurenmoisen nerouden väärin. 

Taisteleminen on arvokasta, eikä taistelemiseen tarvita mitään muita syitä kuin kunniakas, fiksu ja hyvä elämä itsessään -varsinkin jos on ollut syntymästään saakka altavastaaja, heikkolahjainen ja vailla vähintäkään ympäristön tukea. Juuri silloin vasta kannattaakin yrittää ja näyttää kaikille, että haluaa oppia tekemään jotain luovaa, kivaa tai muuta itselle hienoa, ja laittaa kovan kovaa vastaan. 
 

Tultiin juuri aamu kävelyltä. Eilen tuli useampikin orava vastaan, mutta yksikään kuva ei onnistunut. Tänään en nähnyt enää edes meriharakoita jotka ovat majailleet koko kesän tuossa Kylpylän kulmilla. 

Megadethin uusin on muuten hyvä levy, ainakin jos on bändistä aina tykännyt.