Kaapelikanavat näkyvät onneksi yli viikonlopun, vaikka sanoimme ne jo täältä päästä irti ja siirsimme uuteen kotiin. Eivät ilmeisesti jostain teknisistä syistä voineet katkaista niiden näkymistä eilen? Hyvä niin, sillä olen yksin viikonlopun, eikä ole mitään tekemistä. Liisa menee anoppilaan yöksi.

Lauantai. Selkä ja jalat aivan romuna. En pysty mihinkään. Vaikea nousta sängystä ylös. Istuminen melkein mahdotonta. Yöllä en ollut päästä vessaan. Käytän keppiä apuna tiukan paikan tullen, mutta viisaimmin tekisin jos käyttäisin sitä jatkuvasti. Katsoin yöllä tulleen Miami Vicen. Aika kuluttanut sarjaa vähemmän kuin monia muita vastaavia. David Hasselhoff Ritari Ässänä ei enää kolahda oikein millään, mutta Don Johnsonin vetovoima ja tyylikkyys kovapintaisen huumekytän roolissa Philip Michael Thomasin aisaparina on kiistaton. Sääli että mies ei tainnut saada hyviä rooleja televisiossa tai elokuvissa sen koomin.