Perillä. Vaikea liikkua, tai edes kirjoittaa. Merkitsen pari lausetta muistiin, en jaksa enemää. Aivan saatanallisia kipuja. Jouduin ottamaan kepin avuksi. En pääse liikkeelle muuten. Käsittämätöntä, kun pystyin kantamaan mitään. Otin kaksi rauhoittavaa, somadrilin, ja vielä buranan iltapäivällä, mutta ei minusta kalua tule viikkoihin, jos sittenkään. Hermot aivan riekaleina, ja kroppa. Meitä oli minä, Liisa, isä ja velipoika. Paiskattiin tunnissa tavarat 17 kuution pakettiautoon Tavaraa oli paljon. Aivan helvetillistä paahtamista ja ryysäämistä oli touhu, vaikka kiire ei olisi ollut mihinkään, auto oli vuokrattu koko vuorokaudeksi. Meidän sukua rasittaa jokin ihme hengen kaupalla rehkimisen geeni. Kun johonkin ryhdytään, se tehdään vauhdilla, tehokkaasti ja tarkasti. Jälestä päin tulkoon vaikka ambulanssi.

Nyt kuitenkin täällä. On kaunista. Tavattiin jo neljä naapuria. Kivoja, tavallisia ihmisiä, jotka oli ystävällisiä meille. Menee pitkään ennen kuin totutaan sellaiseen.

Pakko mennä pitkäkseen tunniksi, pariksi, jahka olen jostain ensin kaivanut esiin antennin johdon. Yritän lämmittää saunan illalla, jos jaksan.