...on ollut elämäni kiireisin, menestyksekkäin ja tapahtumarikkain.
Viime marraskuusta aika on tuntunut vilahtavan silmänräpäyksessä tähän päivään. Olen ottanut tuhansia kuvia, ollut mukana lukuisissa valokuva ja taidenäyttelyissä, tehnyt nettiin oman taulujen myynti gallerian + monia muita taide ja valokuva kotisivuja, ottanut osaa kymmeniin kilpailuihin ja kiertänyt askelmittarin mukaan kameran kanssa pitkin merenrantaa kävellen n. 1300 km. 

Tulevan vuoden suunnitelmat on isot ja aika näyttää saanko apurahoja niitten toteuttamiseen.

Eilen tuli varmistus sille, että olen mukana tänä vuonna kisaamassa Naantalin Kulttuurintekijä palkinnosta. Jännittävää nähdä kuinka siinäkin käy. 

Varmaa ainakin on, että tämä on nyt tai ei koskaan tilanne jos mikä. Olen 55-vuotias, montako kertaa ihminen muka voi aloittaa kaiken alusta? Ei loputtomiin ainakaan, ei minun sairauksillani eikä minun iässäni.

Yksi suurimpia siunauksia kaiken keskellä on ollut toimiva lääkitys, joka on pitänyt minut toimintakuntoisena.
Mutta tiedän kokemuksesta, että on vain ajan kysymys milloin sekin lysti loppuu. Olen ollut kohta seitsemän vuotta ilman Ketipinoria ja muita tasaavia lääkkeitä ja pärjännyt masennus ja kipulääkkeillä. En ole sinä aikana käynyt kertaakaan mt-toimistossa, ensiavussa, enkä edes terveyskeskuksessa.

Viimeistä polttoaine tankillista varmaan viedään jo. Jahka tulee taas tasaavien aika, eikä se aika ole kaukana -ellen väärin arvaa, loppuu touhuaminen.
 

Siihen saakka katson eteenpäin toiveikkaana ja hymyssä suin.