Kamala yö taas. Pyörin ja kierin. Haukuin kaikki lähimmät sukulaiseni alimpaan helvettiin - nekin joita vastaan minulla ei koskaan ole mitään ollutkaan. Liisa yritti saada minua tönimällä valveille. Heräsin, kun huusin ääneen, että minä painun vittuun täältä heti kun löydän oman kämpän. Toivottavasti eivät naapurit kuulleet. Luulevat vielä Liisan ja minun riitelevän. Aamuyöstä nukahdin tunniksi uudelleen. Unessa tuli vastaus kaikkeen, enkelin, tai jonkun tytön muodossa. Halasin tyttöä lujaa, lujaa ja liikutuin kovasti. Aloin itkeä. Maailma oli järjestyksessä, arvoitus oli ratkennut viimeinkin,

tiesin että pian minun olisi päästettävä irti, seisottava omilla jaloillani,

mutta toivoin silti, että elämäni jäisi entiselleen.

Olin nuorena töissä parin vuoden ajan seurakuntien palveluksessa, unen tausta liittynee siihen + eiliseen viestien vaihtoon Auran kirkkoherran kanssa. Kirjoitin omista enkelikokemuksistani. Missä menee toden ja harhan, tai toden, harhan ja sattuman raja?

Kumma juttu muuten, 

pitkien juomaputkien lomassa, varsinkin niiden jälkeen, näin aikoinaan hyvin todellisia piru ja viikatemies näkyjä,

sittemmin aloin uudelleen nähdä yhä useammin enkeleitä, suojelusenkeleitä varsinkin, kuten joskus tuhat vuotta sitten nuorena.