Säännöt oppii helposti, kun ei ole vaihtoehtoja. Kyykkyyn-ylös-kyykkyyn-ylös.

Purjon keruun loputtua Pettelniemen Lare mököttää minulle iskiaksen, syyhytaudin ja lihaskramppien vaivaamana kuukauden ja linnottautuu Päkäjoen Jarkon kanssa kämpille syömään särkylääkkeitä ja pämppäämään. Pettelniemi ei pääse ilman apukeppejä liikkeelle viikkoihin. Draamakunigatar kun on, hankkii vielä varoiksi huoneen nurkkaan kirpputorilta rämärisan pyörätuolinkin.

Pettelniemi onnistuu siinä mihin on pyrkinytkin, minulle tulee paska ja alakuloinen olo kaikin puolin, oikea keisarimorkkis.

Jarkon isoveljen Mikon kautta saan kuulla että Pettelniemen mielestä minä maalaan aina kaikkein vittumaisimmistakin ihmisistä, tapahtumista ja paskaduuneista kauniimman kuvan kuin ne oikeasti on, eikä minun versioitani asioiden oikeasta laidasta voi siinä mielessä ottaa todesta.

- Daniel elää satumaailmassa, Pettelniemi vaikeroi Mikolle.

- Mitä se sillä tarkoitti? kysyn Mikolta.

- On sinulla vähän vilkas mielikuvitus ja epävakaa mielenterveys, Miko kröhii kiusaantuneena kurkkuaan.

- Mitä vittua se mihinkään liittyy? ei se peltohomma minullekaan mitään herkkua ollut, laihduin kahdeksan kiloa, hyvä kun kävelemään pääsen ja ranteet on olleet turvoksissa toista viikkoa.

- Myönnä nyt itsekin että olet joskus ihan helvetin sinisilmäinen.

- Kuinka niin?

- Luotat keneen sattuu, Miko sanoo, viittaa selkäänpuukottaja Bertil Lageroosiin vaikka ei sitä ääneen ilmaisekaan.

Sovintoon päästään Joulupäivänä kun Pettelniemi ilmestyy jo pahoin rupsahtaneen Jarkon kanssa melkoisessa laitamyötäisessä tonttulakit päässä minun oven taakse laulamaan Soihdut sammuu ja Porsaita äidin oomme kaikki. Naurattaa aivan saatanasti, enkä muutakaan voi kuin päästää ne älykääpiöt apinat sisälle kahville, glögille ja kinkkuvoileiville.

Varo sitä Lageroosia, Pettelniemi muistuttaa suotta, sillä olen siinä vaiheessa päässyt Bertilin suuruudenhullusta luikurin luonteesta karvaimman kautta perille, kuten jo moni ennen minua. Olen jutellut Bertilistä eri ihmisten kanssa, saanut tietää juttuja. Bertilin kanssa ei tahdo kukaan aikuinen ihminen tehdä yhteistyötä, eikä ihme. Sillä on pilalle hemmotellun neljävuotiaan kakaran luonne. Kade kuin mikä, ei kestä sitä jos toiset vähääkään ponnistelevat, menestyvät tai raitistuvat.

Itse asiassa en kuule Bertilistä enää koskaan mitään. Se osaa varoa minua eikä ota yhteyttä, kun tietää jo minun tietävän sen tietävän minun tietävän ja plaa-plaa-plaa ja niin edelleen. Petos mikä petos. Pienimunaisten miesten ompelukerhomeininkiä jaloimmasta päästä, turha selittää tarkemmin.

Seuraavat vuodet teen silloin tällöin laitosapulaisen sijaisuuksia päiväkodeissa. Olen pidetty työntekijä. Siivoan, kerään roskia, vahaan lattioita, kuskaan ruokakärryjä, nukutan, riisun, vaatetan lapsia.

Työurani näyttää paperilla hienommalta kuin mitä se oikeasti on. Sijaisuudet ovat muutamasta päivästä kuuteen kuukauteen kestäviä.

Ansioluetteloon kirjautuu toistakymmentä työsuhdetta.