Hyvin meni lääkäri. Oli n. viisi tai kuusikymppinen naisihminen. Ihmetteli miten hujan hajan minun asiat oli, kun kuitenkin olen ollut sikseen tarkka oman hoitoni suhteen. Vältin sanomasta edellisestä lääkäristäni mitään pahaa - en oikeastaan itsekään tiedä miksi.

Sain lähetteen psykiatrille, reseptit uusittiin. Sovittiin että jatkossa jään Kaksisuuntaisuuden vuoksi sairasrahalle. Psykoterapian alkamiseen saakka olen nimellisesti työvoimatoimistossa kirjoilla, kuten olen ollut toukokuusta saakka. Huomenna verikokeisiin aikaisin aamulla. Seuraava aika lääkärille jo 23.10. Lupasivat tutustua papereihini, ja ottaa minut hyvän hoidon piiriin. Käynnin yleistunnelma oli asiallinen, tiukka, ystävällinen ja kantaa ottava, täsmälleen sellainen kuin toivoin, ei mitään vitun paskanjauhantaa. Suoriin kysymyksiin suoria vastauksia. Deprakinin kannalla oltiin täälläkin. Minä vaikeroin hetken ääneen maksani ja hiusteni puolesta, mutta henkisesti olin valmistautunut deprakiniin, on toiminut monella hyvin. Pari viikkoa joudun odottelemaan, ja olemaan oxaminien ja somadrilin varassa: paperini eivät olleet tilauksista huolimatta tulleet perille.

Minne muuten kaikki paperit terveyskeskuksissa aina katoavat? Oletteko koskaan ihmetelleet samaa asiaa?

Euforinen olo kun käveltiin kaupan kautta kotiin. Tuhlattiin rahaa leikkeisiin, karkkeihin, pihveihin, loheen ym.

Tai no, kenen mielestä tuhlattiin, kenen ei.

Kyllä tämä tästä. Asiat järjestyy.

Olin kyllä näky aamulla. Kiersin ympäri kämppää kädet puuskassa, poltin ja tuskailin. Susille ne minut syöttävät perkele, sanoin Liisalle, jonnekin henkisesti vammaisten jätevarastoon.

Liisa huokaisi syvään, hymyili ja oli tapansa mukaan tyynni kuin viilipytty.

Pelkkä katse jo rauhoitti.

Arvatkaa mikä meitä odotti kun tultiin nyt iltapäivällä kotiin? Lähikauppiaalta kortti jossa luki Onnea uuteen kotiin, noutakaa oheisella kupongilla tervetuliaislahjaksi paketti Juhla mokkaa ja Fazerin sininen suklaalevy.

Olipa ystävällinen ele.